Joensuu 1685 - ÖB LP SPLATTER VINYL Svart records

Etusivu > Vinyylit

Joensuu 1685 - ÖB LP SPLATTER VINYL Svart records
Tuotekoodi
SJN86642
Toimituskulut alk.
25,95 €
sis. ALV 25,50 %
kpl


Monivärinen splatter-vinyyli, rajoitettu 250 kpl painos

Lumisien peltojen ympäröimässä pienessä punaisessa studiorakennuksessa Pohjanmaalla äänitettiin Joensuu 1685 -yhtyeen täyspitkää albumia nimeltä ÖB, joka jäi viimeistelemättä yhtyeen jäädessä yllättäen tauolle vuonna 2010. Tauko kesti kahdeksan vuotta. Yhtyeen palattua esiintymislavoille Flow-festivaalilla vuonna 2018, palasivat Mikko, Markus ja Risto Joensuu myös kesken jääneen albuminsa pariin.

ÖB äänitettiin uudestaan ja päivitettiin osin sanoituksiensa, sovitustensa ja sävellyksiensä puolesta kuitenkin kunnioittaen alkuperäistä visiota albumista. Levyn varhaisimmat sävellykset ja sanoitukset ovat vuodelta 2009, tuoreimmat vuodelta 2019. Levy on kulttimaineeseen nousseen Joensuu 1685 -yhtyeen toinen täyspitkä albumi ja on nauttinut Suomen indiepiireissä maineesta levynä, jonka moni olisi suonut kuulevansa – nyt tuo kuuleminen on vihdoin mahdollista. Levyn kiinnostavuutta on entisestään lisännyt Mikko Joensuun sekä Risto ja Markus Joensuun Siinai -yhtyeen kansainvälisesti tunnustetut albumit ja urat, jotka seurasivat Joensuu 1685 -yhtyeen tauolle jäämistä.

ÖB on teemallinen levy, joka osin sekä sävellyksien että sanoitusten kautta tutkii Mikko, Markus ja Risto Joensuun oletetun yhteisen esi-isän, Peter Krookin (synt. 1685), tarinaa. Tarinassa Krook on vangittuna välitilaan Pohjanmaan laakeisiin ja pysähtyneisiin maisemiin vailla paikkaa, minne mennä tai minne palata. Krook etsii vapahtajaansa kaupungin valoista, meren sylistä, rakastajansa iholta, unistaan, marketin hyllyjen välistä ja houreisista näyistään. Albumi toimii vertauskuvana sille matkalle, jonka yhtye on kulkenut levyn ensisoinnun syttymisestä sen viimeisen soinnun hiljenemisen hetkeen saakka. Levyllä on mittaa noin tunti mutta sen sisällä soi vuosikymmen ja enemmän kätkien sisäänsä alkuja, loppuja sekä elämän jatkuvalle muutokselle suostumista.

“Kun palasimme ÖB:n ääreen, saimme uudestaan upota virtaan, josta ammensimme ja edelleen ammennamme. On suurta kotiin paluun juhlaa ja täysin ainutlaatuista julkaista jotain näin pitkään mieliemme aallokossa hioutunutta ja antaa se vihdoin kuulijoille.”

Hey, My Friend (We’re Here Again)

Sweet Saviour

All Around You

Light In The Heart Of Our Town

Gloria

The Most Luckiest Man

Running In Our Graves

I’m In Paradise

tech

Asiakkaat ostivat myös

Sinua on kiinnostanut

OMFALOS RENAISSANCE - Väärät nuotit Saatanalla
1 Amira
2 Linnan oivallinen salaisuus
3 Hullu tuulessa
4 Sota
5 Valssi... 
16,95 €
HULKKONEN JORI -  FCom 25 Selkäsaari EP 12"  F Communications 25 Years
A1 Selkäsaari 9:17
A2 The Vinci 7:18
B1 Flavatanssit 7:00
B2 Mello Dick Track... 
17,95 €
KASPER - Pehmeä aika LP KHY Music
Horjahdan
Mä täytän aikaa (feat. Karin) [Radio Edit]
Jos sut mä vain saan
Taas tuntemaan... 
22,95 €
Tuure Kilpeläinen – Sanat jää ilmaan CD
1. Jos me kuollaan huomenna 2. Matkalla kotiin 3. Fosforivaahteroita 4. Astronautit 5. Kaikki mihin oot tottunut 6. Sun veljes 7. Kulkuri harmiton 8. Pitkospuut 9. Luvattu... 
17,95 €
STREETS - Hardest way to make an easy living 2LP
A1 Pranging Out 3:49
A2 War Of The Sexes 3:26
A3 The Hardest Way To Make An Easy An Easy Living... 
32,95 €
Saatavilla
Musiq Soulchild - Aijuswanaseing 2LP
1. Scratch Introlude
2. Girl Next Door
3. You and Me... 
46,95 €
WIPERS - Follow Blind LP Music On Vinyl
1. Follow Blind
2. Someplace Else
3. Any Time You Find... 
30,95 €
ELECTRIC LIGHT ORCHESTRA - Secret messages CD REMASTERED+BONUS TRACKS
1 Secret Messages
2 Loser Gone Wild
3 Bluebird
4 Take Me On and On
5 Time... 
17,95 €
LEATHER STRIP - Rebirth of agon
Lisätiedot 
18,95 €
QUIETS - The Many Faces Of The Quiets
1. Sentimental Sunset
2. The Shadow Of Your Smile
3. The Missing Link
4. Begin... 
14,95 €
tech
Swamp Music
Tuomiokirkonkatu 17
FI-33100 Tampere
puh. (03) 212 3087
e-mail tilaukset (a) swampmusic.com
ma-pe 10-18, la 10-16

Second Hand Swamp Music
Verkatehtaankatu 11
FI-33100 Tampere
puh. (03) 212 3187
e-mail secondhand (a) swampmusic.com
ma-pe 10-18, la 10-16

Swampin sisarliike Ideaparkissa
Ideaparkinkatu 4
FI-37570 Lempäälä
puh. 010-239 2090 WEB
e-mail ideapark (a) swamp.fi
ma-pe 11-20, la 10-18, su 12-18

Alustana Clover Shop® - suomalainen verkkokauppaohjelmisto