Joensuu 1685 - ÖB LP SPLATTER VINYL Svart records

Main Page > Vinyls

Joensuu 1685 - ÖB LP SPLATTER VINYL Svart records
Product code
SJN86642
Delivery costs from
25,95 €
incl. VAT 25,50 %
pcs


Monivärinen splatter-vinyyli, rajoitettu 250 kpl painos

Lumisien peltojen ympäröimässä pienessä punaisessa studiorakennuksessa Pohjanmaalla äänitettiin Joensuu 1685 -yhtyeen täyspitkää albumia nimeltä ÖB, joka jäi viimeistelemättä yhtyeen jäädessä yllättäen tauolle vuonna 2010. Tauko kesti kahdeksan vuotta. Yhtyeen palattua esiintymislavoille Flow-festivaalilla vuonna 2018, palasivat Mikko, Markus ja Risto Joensuu myös kesken jääneen albuminsa pariin.

ÖB äänitettiin uudestaan ja päivitettiin osin sanoituksiensa, sovitustensa ja sävellyksiensä puolesta kuitenkin kunnioittaen alkuperäistä visiota albumista. Levyn varhaisimmat sävellykset ja sanoitukset ovat vuodelta 2009, tuoreimmat vuodelta 2019. Levy on kulttimaineeseen nousseen Joensuu 1685 -yhtyeen toinen täyspitkä albumi ja on nauttinut Suomen indiepiireissä maineesta levynä, jonka moni olisi suonut kuulevansa – nyt tuo kuuleminen on vihdoin mahdollista. Levyn kiinnostavuutta on entisestään lisännyt Mikko Joensuun sekä Risto ja Markus Joensuun Siinai -yhtyeen kansainvälisesti tunnustetut albumit ja urat, jotka seurasivat Joensuu 1685 -yhtyeen tauolle jäämistä.

ÖB on teemallinen levy, joka osin sekä sävellyksien että sanoitusten kautta tutkii Mikko, Markus ja Risto Joensuun oletetun yhteisen esi-isän, Peter Krookin (synt. 1685), tarinaa. Tarinassa Krook on vangittuna välitilaan Pohjanmaan laakeisiin ja pysähtyneisiin maisemiin vailla paikkaa, minne mennä tai minne palata. Krook etsii vapahtajaansa kaupungin valoista, meren sylistä, rakastajansa iholta, unistaan, marketin hyllyjen välistä ja houreisista näyistään. Albumi toimii vertauskuvana sille matkalle, jonka yhtye on kulkenut levyn ensisoinnun syttymisestä sen viimeisen soinnun hiljenemisen hetkeen saakka. Levyllä on mittaa noin tunti mutta sen sisällä soi vuosikymmen ja enemmän kätkien sisäänsä alkuja, loppuja sekä elämän jatkuvalle muutokselle suostumista.

“Kun palasimme ÖB:n ääreen, saimme uudestaan upota virtaan, josta ammensimme ja edelleen ammennamme. On suurta kotiin paluun juhlaa ja täysin ainutlaatuista julkaista jotain näin pitkään mieliemme aallokossa hioutunutta ja antaa se vihdoin kuulijoille.”

Hey, My Friend (We’re Here Again)

Sweet Saviour

All Around You

Light In The Heart Of Our Town

Gloria

The Most Luckiest Man

Running In Our Graves

I’m In Paradise

tech

Customers also bought

You've been interested

STARR ANDY - Rockin' Rollin' Stone - Singles A's & B's 1955-1962 CD
1. Frank Starr and His Rock-A-Way Boys - Dig Them Sqeaky Shoes
2. Frank Starr and His Rock-A-Way Boys - the... 
14,95 €
DEATHSPELL OMEGA - The Synarchy of Molten Bones LP
01. The Synarchy of Molten Bones
02. Famished for Breath
03. Onward where most with Ravin I... 
29,95 €
ANGRA - Cycles Of Pain 2LP Clear Yellow/White Splatter vinyl
Disc 1 – Side A
1. Cyclus Doloris / 2. Ride Into The Storm / 3. Dead Man On Display / 4. Tide Of Changes (Pt. I) / 5. Tide... 
41,95 €
EDGE OF SANITY -Elegy - Chapter I (Demos Comp) 2LP
1 -

1. The Return To Consciousness - Intro... 
45,95 €
WRAY LINK - Laws of the jungle
1 Good Rockin' Tonight
2 The Black Widow
3 Law Of The Jungle
4 Hidden Charms... 
18,95 €
Anna Inginmaa - Film Noir 12"
1 Murhatarina
2 Yhdeksän Elämää
3 Sun Vuokses
4 Oisko Meissä Jotain Suurempaa? 
16,95 €
Vanessa Paradis - Vanessa Paradis LP 30th Anniversary Edition
1. Natural High
2. I'm Waiting For the Man
3. Silver and Gold... 
31,95 €
XX - I See You DELUXE BOX SET LP+12"+DVD+CD
1. Dangerous
2. Say Something Loving
3. Lips
4. A Violent Noise
5. Performance... 
54,95 €
tech
Swamp Music
Tuomiokirkonkatu 17
FI-33100 Tampere
puh. (03) 212 3087
e-mail tilaukset (a) swampmusic.com
ma-pe 10-18, la 10-16

Second Hand Swamp Music
Verkatehtaankatu 11
FI-33100 Tampere
puh. (03) 212 3187
e-mail secondhand (a) swampmusic.com
ma-pe 10-18, la 10-16

Swampin sisarliike Ideaparkissa
Ideaparkinkatu 4
FI-37570 Lempäälä
puh. 010-239 2090 WEB
e-mail ideapark (a) swamp.fi
ma-pe 11-20, la 10-18, su 12-18

Alustana Clover Shop® - suomalainen verkkokauppaohjelmisto