Tuotehaku
Vivisektio - Uusi normaali LP BLACK VINYL Svart Records
Black vinyl
Vivisektio julkaisee uuden täyspitkän levyn yli 10 vuoden tauon jälkeen.
Vuonna 1983 Äkäslompolossa perustettu Vivisektio ehti toimia elinaikanaan vain kolmisen vuotta. Tunturi-Lapista kotoisin oleva bändi oli yksi maailman pohjoisimmista hardcore punk -bändeistä. Lähinnä napapiirin pohjoispuolella esiintynyt yhtye soitti vain kymmenkunta keikkaa, joista eteläisin oli Pietarsaaren punk-festareilla kesällä 1985. Vivisektio ei saanut yhtään levytystä aikaiseksi, mutta päätyi eksoottisen kotipaikkansa vuoksi kysymykseksi Trivial Pursuitiin.
Vivisektio perustettiin toistamiseen Oulussa vuonna 2008 uuden laulajan ja rumpalin voimin. Musiikillisena linjana bändillä on edelleenkin 80-luvun alkupuolen hardcore, saman aikakauden anarko- ja post-punk vaikuttein. Vivisektio julkaisi esikoisalbuminsa 1984 (Roku Records 2011, jota seurasi kaksi EP:tä sekä osallistuminen legendaarisen Maximum Rock’n’Roll -lehden kokoelmalevylle. Keväällä 2022 Vivisektiolta julkaistiin albumi, joka sisälsi vuonna 1985 äänitettyjä demoja.
Uuden tulemisensa jälkeen Vivisektio on tehnyt Euroopan kiertueita ja soittanut kaikkiaan 12 maassa. Vaikka vain yksi bändin jäsenistä asuu enää Äkäslompolossa, niin bändin sanoituksissa on usein lappilaisnäkökulmaa ja käsittelevät muiden muassa Lapissa käynnissä olevaa luonnontuhoa.
Svart Records julkaisee yhtyeen toisen albumin Uusi normaali 500 kappaleen mustana vinyylipainoksena sekä digitaalisesti 16.9.2022.
A1 Uusi normaali
A2 Kaivosmaa
A3 Satatuhatta vuotta
A4 Abortti systeemille
A5 Totaalinen kaamos
A6 Poro kuolee hiljaa
A7 Ihmiset on tyhmiä
A8 Sotakuume
B1 Ihmisen aikakausi
B2 Hullun unelma
B3 Tuhokapitalismia
B4 Sodan koirat
B5 Lappi palaa
B6 Uusi järjestys