Musiikki, joka varjoisassa majesteetillisuudessaan ja nyrjähtäneessä svengissään tavoittelee paikoin liki pelottavia sfäärejä, on toisinaan saanut ihmisissä aikaan mielenkiintoisia reaktioita: miehet ovat lyöneet toisinaan nyrkeillä, naiset riisuuntuneet. Tämä ei ole ihme ottaen huomioon sen synkän seksuaalisen energian, joka Jericho Fuzzin kappaleissa ritisee – energian, joka kumpuaa elämänjanan ääripäistä, seksistä ja kuolemasta. Kuin sanattomasta sopimuksesta Jericho Fuzz tuntuu luovineen syviin vesiin, oikean aivopuoliskon vanhimpiin kerroksiin, liskomielen syövereihin, joista se toisinaan löytää William Blaken taivaan, toisinaan William Burroughsin helvetin.
Jericho Fuzzin musiikki muistuttaa aikakaudesta, jolloin rockissa ei tarvittu karsinoita. Joku saattaa kuulla kaikuja Jane ́s Addictionista tai The Doorsista tai jopa Black Sabbathintuomiopäivän groovesta, mutta jo lyhyen kuuntelun pitäisi vakuuttaa kuulija siitä, miksi bändin karsinointi tuntuu niin tarpeettomalta. Jericho Fuzzin soundi on täysin sen oma, ja ilkeästi sanottuna bändin identiteetti suorastaan kusee sen mielikuvituksettomuuden ylle, jota suurin osa itseään rockbändeiksi kutsuvista perässähiihtäjistä edustaa.
JERICHO FUZZ - IN THE BLIND SPOT OF GOD
A1. In the Blind Spot of God
A2. Dirty White Horse
A3. Save the Witch
A4. Shelter
A5. Way Out of Hell
B1. Blue Wheels
B2. Lover Boy
B3. Cold War
B4. Blown
B5. All Over You
