V/A - Asfalttidisco CD

Etusivu > Kotimaiset

V/A - Asfalttidisco CD
Tuotekoodi
SVS91074
Toimituskulut alk.
14,95 €
sis. ALV 25,50 %
kpl


CD edition

Asfalttidisco julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1980 Finnlevyn rockiin suuntautuneella alamerkillä Kräk!. Levy esittelee uuden aallon bändejä Lahdesta, Raisiosta, Hämeenlinnasta, Tampereelta ja Peräseinäjoelta, kuten Nauta, SOS, Aarnen Valinta, Louie sekä Teurastamo 5. Kokoelmalta löytyy myös muusikoita ja bändejä, joiden myöhemmistä vaiheista voidaan ainakin mainita Turta Leevi -yhtyeen muutos Noitalinna Huraa!:ksi tai Korroosion kitaristi Joel Hallikaisen vaiheet koko kansan iskelmäsuosikkina.

Nuoret yhtyeet nauhoittivat kappaleensa yleensä päivässä tai parissa Microvox-studiolla Lahdessa touko–kesäkuussa 1980. Vuosina 1968–1982 toiminut Microvox-studio oli suomalaisen popin, rockin ja muunkin musiikin omalaatuinen ja karunpuoleinen mekka. Äänittäjänä toimi itsenäisesti äänitysvelhouden saloihin perehtynyt Pekka Nurmikallio, joka myös rakensi studion. Siellä levyjään ovat tehneet kymmenet suomalaisartistit – esimerkiksi Juice Leskinen & Coitus Int ja Hurriganes. Punkin ja uuden aallon bändeille studiosta löytyi kaikki tarvittava. 1970-luvun lopulla studio saikin erityisesti suosiota Love Recordsin ja Poko Rekordsin uusien kiinnitysten, mutta myös omakustantavien nuorten äänityspaikkana.

Asfalttidiscon tuotti Juha ”Jusa” Sipilä, joka oli kokoelma-albumin taustahenkilö ja alullepanija. Kokoelman bändien yllätykseksi oli Jusa sliipannut albumin yleissoundin kohtuullisen pehmeäksi, ja joihinkin kappaleisiin jopa soittanut syntetisaattorit sinne mihin bändit eivät olleet niitä ymmärtäneet itse soittaa. Kertomusten mukaan Jusa on kadonnut ajat sitten Suomen kamaralta, ja ehkä jättänyt maan tomut lopullisesti taakseen, joten albumin varsinainen syntyhistoria on historian hämärissä.

Asfalttidisco on sukua edeltävänä vuonna julkaistulle Hilse LP:lle, joka esitteli – enemmän ja vähemmän tunnettuja – suomipunk-bändejä yksiin kansiin koottuna. Hilseen taustapuuhaamisesta vastasi Jusa ja Kollaa Kestää -rumpali ja punk-häärääjä Jyrki Siukonen. Kannen albumille teki valokuvataiteilija Kari Riipinen, joka on laatinut satoja levykansia erityisesti Johanna Kustannuksen bändeille, joista tunnetuimpia ovat Pelle Miljoona, Ratsia ja Hanoi Rocks.

. SOS: Tahdon olla vapaa

2. Korroosio: TV:n uhri

3. Nauta: Ulkona

4. Louie: Kuljen ja kuljen

5. Aarnen Valinta: Naapurin poika

6. Turta Leevi: Sun täytyi mennä

7. SOS: Idiootit vauhdissa

8. Teurastamo 5: Vanhat jarrut

9. Korroosio: Kuka myi kapinan

10. Aarnen valinta: Elämäni lotto

11. Nauta: Hienot ihmiset

12. Louie: Oravanpyörä

13. Teurastamo 5: Eläviä ruumiita

tech

Asiakkaat ostivat myös

SIG - Kuinka paljon sua rakastinkaan - Harvinaisuuksia 1978 - 2008 CD
SIG - Kuinka paljon sua rakastinkaan - Harvinaisuuksia 1978 - 2008 CD
1. Kuinka paljon sua rakastinkaan (single 2008)

2. Tuntematon armas (Pentti Viherluoto –tribuutti 2005) 
14,95 €

Sinua on kiinnostanut

VOLTAS/PEACE BAND - Split CD EP
VOLTAS/PEACE BAND - Split CD EP
Lisätiedot 
5,95 €
BURIAL - Antidawn LP Hyperdub
BURIAL - Antidawn LP Hyperdub
1. Strange Neighbourhood - 11:04
2. Antidawn - 8:43
3. Shadow Paradise - 10:20... 
26,95 €
TOPMOST - Topmost Years CD
TOPMOST - Topmost Years CD
1. Jää sieluun sydämeen (uusi levytys)
2. Hold on I’m Coming (Savoy Live)
3. Merisairaat kasvot (Savoy Live)
4. Näen mustaa vain (Savoy Live)
5. I’ll... 
9,95 €
EVERGREY - Storm Within LTD DIGI CD
EVERGREY - Storm Within LTD DIGI CD
1. Distance
2. Passing Through
3. Someday
4. Astray
5. The Impossible
6. My Allied Ocean
7. In Orbit
8. The... 
21,95 €
KASABIAN - 48:13 CD
KASABIAN - 48:13 CD
(shiva)
bumblebee
Stevie
(mortis)
doomsday
treat
glass
explodes
(levitation)
clouds... 
8,95 €
Dwarves - Penetration Moon CD
Dwarves - Penetration Moon CD
1 In The City
2 L.A.
3 A Fifth A Day... 
17,95 €
AC/DC - Back in black CD
AC/DC - Back in black CD
1. Back in Black 4:18
2. Hells Bells 5:14
3. Shoot to Thrill 5:20
4. Given the Dog a Bone 3:33
5. What Do You Do for Money Honey 3:37
6. Rock... 
19,95 €
IN FLAMES - Battles DIGI CD
IN FLAMES - Battles DIGI CD
01. Drained
02. The End
03. Like Sand
04. The Truth
05. In My Room
06. Before I Fall
07. Through My Eyes
08. Battles... 
24,95 €
IB FLAMES - Colony CD
IB FLAMES - Colony CD
1 Embody The Invisible 3:37
2 Ordinary Story 4:16
3 Scorn 3:37
4 Colony 4:39
5 Zombie Inc. 5:05
6 Pallar Anders Visa 1:41... 
18,95 €
ABBA - Super Trouper LP
ABBA - Super Trouper LP
1. Super Trouper
2. The Winner Takes It All
3. On and On and On... 
35,95 €
DEATH TOLL 80k - Step Down CD
DEATH TOLL 80k - Step Down CD
Panopticon
Walls
Trampled
Process
Repeating Failures
Abolish Fur Farms
Step Down
Statistics
Leeches... 
14,95 €
LL Cool J  - The Force LP
LL Cool J - The Force LP
1 Spirit of Cyrus (Feat. Snoop Dogg)
2 The FORCE
3 Saturday Night Special (Feat. Rick Ross, Fat Joe)
4 Black Code Suite
5 Passion
6 Proclivitie... 
35,95 €
tech
Swamp Music
Tuomiokirkonkatu 17
FI-33100 Tampere
puh. (03) 212 3087
e-mail tilaukset (a) swampmusic.com
ma-pe 10-18, la 10-16

Second Hand Swamp Music
Verkatehtaankatu 11
FI-33100 Tampere
puh. (03) 212 3187
e-mail secondhand (a) swampmusic.com
ma-pe 10-18, la 10-16

Swampin sisarliike Ideaparkissa
Ideaparkinkatu 4
FI-37570 Lempäälä
puh. 010-239 2090 WEB
e-mail ideapark (a) swamp.fi
ma-pe 11-20, la 10-18, su 12-18

Alustana Clover Shop® - suomalainen verkkokauppaohjelmisto