TEFLON BROTHERS - ©

Main Page > Rap/Hiphop

TEFLON BROTHERS - ©
Product code
1121340
Delivery costs from
12,95 €
incl. VAT 24,00 %
pcs


• © on Pyhimyksen luotsaaman Teflon Brothers -yhtyeen kakkoslevy. Syksyllä 2009 julkaistu debyytti T (MONSP066) nousi yllättäen Monspin vuoden myydyimmäksi levyksi ja mm. valittiin YleX:ssä julkaisuviikollaan Viikon albumiksi. Keväällä onnistuneella Monsp tourillakin mukana ollut Teflon Brothers tulee varmasti menestymään uutukaisellaankin.

• Alter egoihin perustuvan yhtyeen takaa löytyy Pyhimyksen lisäksi vastikään Blacksuami -albumin julkaissut Heikki Kuula sekä Voli.

• Teflon Brothersin musiikkia voi kuvailla eräänlaiseksi todellisuutta mukailevaksi parodiaksi. Kakkoslevyllä Malminkartanosta ponnistaneet Teflonin veljekset uivat trendien virrassa betonilähiöistä Punavuoreen päivittäen samalla musiikkiaan aikaisempaa aikuismaisempaan suuntaan. Veljekset Miguel Santos, Hector Gucci ja Jan Salanick ovat hylänneet vanhan managerinsa Wedyn ja ovat omatoimisesti etsineet uudeksi äänivastaavaksi Wäiski Panomiehen, jonka punavuorelaisstudiossa ja valvovan silmän alla on syntynyt © -albumi.

• Levyn julkaisukeikka vedetään 30. heinäkuuta 10-vuotista taivaltaan juhlivilla Vuokatin Pipefesteillä.

tech
tech
Swamp Music
Tuomiokirkonkatu 17
FI-33100 Tampere
puh. (03) 212 3087
e-mail tilaukset (a) swampmusic.com
ma-pe 10-18, la 10-16

Second Hand Swamp Music
Verkatehtaankatu 11
FI-33100 Tampere
puh. (03) 212 3187
e-mail secondhand (a) swampmusic.com
ma-pe 11-18, la 10-15

Swampin sisarliike Ideaparkissa
Ideaparkinkatu 4
FI-37570 Lempäälä
puh. 010-239 2090 WEB
e-mail ideapark (a) swamp.fi
ma-pe 11-20, la 10-18, su 12-18