Tuotehaku
69 Eyes - I Survive 12"
EP:ltä löytyvät myös biisit In The Misery ja Devil's Rose (ft. Ed Mundell). Tammikuisen I Survive -singlen kitarassa kuullaan Billy Idolin aisaparina tunnetuksi tullutta Steve Stevensia, joka on myös kirjoittanut biisin yhdessä Jyrki 69:n, Bazien ja Emmy-palkitun Jacob Buntonin kanssa. Devil's Rose on Bazien ja Jyrki 69:n kirjoittama, ja kitaraa soittaa Monster Magnet -kitaristi Ed Mundell. In The Misery -kappaletta on yhtyeen lisäksi kirjoittanut J. Andrews, joka on aiemmin tehnyt yhteistyötä bändin kanssa mm. vuoden 2009 Back in Blood -albumilla, ja tunnetaan Apocalyptican I'm Not Jesus -hitin kirjoittajana.– Nämä biisit syntyivät Matt Hyden tuottamien Back In Blood -sessioiden aikana, mutta jäivät levyltä pois. Devil's Rose tehtiin alun perin Sons Of Anarchy -tv-sarjaan, johon Hyde oli aiemmin toimittanut musiikkia, mutta se ei koskaan päätynyt ohjelmaan, bändi muistelee. I Survive EP:n kaksi ensimmäistä biisiä on tuottanut Erno Laitinen, ja kaksi jälkimmäistä Grammy-palkittu yhdysvaltalainen Matt Hyde, joka on myös miksannut tuottamansa biisit. Laitisen tuottamat biisit on miksannut Barry Pointer (mm. Ozzy Osbourne, Mötley Crüe), joten Hollywood kuuluu taas selkeästi The 69 Eyes -soundissa
1. I Survive
2. Cold Sweat
3. In the Misery
4. Devil S Rose 1. I Survive


